Valtiokonttorin korona-kustannustukien toinen kierros alkamassa joulukuussa – tukea myönnetään entistä useammille yrityksille

Valtiokonttorista on saanut korona-ajan tukea erikseen määritellyille toimialoille. Nyt vireillä on laki toisesta hakukierroksesta, joka tulee hakuun Valtiokonttorista joulukuun loppupuolella.

Korona-ajan tukia on ollut monenlaisia ja monilta eri tahoilta. Valtiokonttorista on saanut tukea erikseen määritellyille toimialoille 31.8. päättyneellä hakukierroksella.

Nyt vireillä on laki toisesta hakukierroksesta, joka tulee hakuun Valtiokonttorista joulukuun loppupuolella. Tukikausi on 1.6. – 31.10.2020 ja haku jatkuu helmikuun loppuun. Valtiokonttori voi avata tuen hakemisen, kun laki hyväksytään eduskunnassa ja valtioneuvoston asetuksella määritetään tuenalaiset toimialat. Valtiokonttori lupaa vahvistaa haun avautumisen päivämäärän perjantaina 18.12.2020.

Tuki on tarkoitettu vaikeasti sopeutettaviin kustannuksiin eli kiinteisiin kuluihin. Ensimmäisellä kierroksella tuki rajattiin tietyille toimialoille. Toiselle hakukierrokselle tuen saamisen ehtoja on höllennetty. Tukea voi siten hakea harkinnanvaraisena liikevaihdon laskun perusteella, vaikka yritys jäisi toimialarajauksen ulkopuolelle. Myös ensimmäisessä haussa ollut liikevaihdon alaraja (20 000 €) poistetaan. Muut saadut tuet huomioidaan siten, että tukea voi saada enintään 800 000 euroa yhteensä.

Jos yritys ei siis saanut tukea ensimmäisellä kierroksella, on mahdollista, että toisella kierroksella kiinteisiin kuluihin on mahdollista saada helpotusta.

Jäikö jokin asia mietityttämään? Kysy lisää toimitusjohtajaltamme Veli-Matti Heiskaselta, hänen yhteystietonsa löydät täältä.